Blogi

Hailuodon kiinteän yhteyden viestinnässä kiinnostuksesta rakennettiin luottamusta

Kirjoittanut Kaiku Tampere | 3.11.2026 14.14.35

Kiinteästä tieyhteydestä Hailuotoon oli keskusteltu vuosikymmeniä. Yhteydellä haluttiin parantaa henkilö- ja tavaraliikenteen sekä paikallisen elinkeinotoiminnan edellytyksiä, mutta herkän merialueen halki rakennettava tieyhteys herätti myös huolta ympäristövaikutuksista.

Huomiota hankkeelle ei tarvinnut erikseen tavoitella. Kahden pitkän merisillan ja pengertien rakentaminen avomerelle kiinnosti yleisöä jo valmiiksi. Viestinnän keskeiseksi haasteeksi muodostui, miten kiinnostus muutetaan ymmärrykseksi ja luottamukseksi ja kuinka hankkeen tarpeellisuudesta, kustannuksista, teknisistä ratkaisuista ja ympäristövaikutuksista kerrotaan samanaikaisesti kiinnostavasti ja avoimesti.

Jatkuvaa, ymmärrettävää ja vuorovaikutteista viestintää

Viestintää rakennettiin kolmen periaatteen varaan:

      1. Kerro säännöllisesti.
      2. Tee vaikeasta ymmärrettävää.
      3. Vastaa, kun kysytään.

Tavoitteena oli koko hankkeen ajan jatkuva, vuorovaikutteinen suhde sidosryhmiin ja yleisöön.

Monikanavaisessa kokonaisuudessa Väyläviraston verkkosivut toimivat varmennetun tiedon kotipesänä, Facebook hankkeen aktiivisena kohtaamispaikkana ja uutiskirje syventävien sisältöjen kanavana. Hailuotolaisille tietoa vietiin myös kunnan kuntatiedotteessa, ja lapsille toteutettiin oma hanketta esittelevä puuhakirja. Työvaiheita, teknisiä ratkaisuja ja ympäristökysymyksiä avattiin kuvien, videoiden, infograafien sekä asiantuntijahaastattelujen avulla.

Kaiku Tampere vastasi hankkeen ulkoisen viestinnän projektinhallinnasta, sisällöntuotannosta ja käytännön toteutuksesta. Tiivis yhteistyö asiakkaan ja hankkeen muiden asiantuntijoiden kanssa mahdollisti nopean reagoinnin yleisön kysymyksiin sekä sen, että viestintä säilyi samanaikaisesti asiantuntevana, viranomaiselle sopivana ja yleisölähtöisenä.

”Hankkeen viestinnällä saavutettiin yleisön ja sidosryhmien luottamus, mikä helpotti meidän työtä. Tekniset asiat kuvattiin hyvin, mutta kansantajuisesti, ja monimutkaisetkin asiat onnistuttiin esittämään niin, ettei syntynyt väärinkäsityksiä.”

Terhi Honkarinta, projektipäällikkö, Väylävirasto

”Ihmisten tuominen esiin on ollut merkittävässä osassa hankkeen viestinnässä. Tämä on ollut Väylävirastolle viestintämielessä tärkeä, kokoaan isompi hanke, johon jokaisella suomalaisella on jokin suhde. Kaiku Tampereen tekemä työ on ollut meille arvokasta.”

Jutta Harjunen, viestinnän asiantuntija, Väylävirasto

96 prosenttia oli tyytyväisiä viestintään

Kahden rakentamisvuoden aikana hanke sai yli 900 mediaosumaa ja nousi vuoden 2026 alussa Väyläviraston näkyvimmäksi käynnissä olevaksi hankkeeksi. Facebook-yhteisö kasvoi yli 7 700 seuraajaan, ja suosituimmat julkaisut keräsivät yli 200 000 orgaanista näyttökertaa.

Näkyvyyttä olennaisempi tulos oli kuitenkin luottamus. Negatiivista mediajulkisuutta hanke ei saanut juuri ollenkaan. Viestinnän loppukyselyyn vastanneista 96 prosenttia oli tyytyväisiä ja 84 prosenttia erittäin tyytyväisiä hankkeen viestintään. Sitä piti melko tai erittäin hyvin aktiivisena 92 prosenttia, ajantasaisena ja kiinnostavana 89 prosenttia sekä avoimena 88 prosenttia vastaajista.

”Tiedottaminen on ollut aktiivista, selkeää ja ymmärrettävää ja käytetyn tekstin sävy asiapitoinen, mutta samalla mukavan positiivinen. Kuvamateriaali on ollut laadukasta.”

”Sain ajankohtaista tietoa tekniikasta, edistymisestä, työvaiheista sekä henkilöstöstä. Oli mukava lukea päivityksiä.”

”Säännöllistä kansantajuista viestintää etenemisestä ja eri vaiheista.”

”Oli upea seurata rakentamisen etenemistä aikataulussa ja tiedottaminen oli myös ennakoivaa. Tietoa oli enemmän saatavilla kuin spekulaatioita.”

”Parasta tiedotusta ikinä.”

Sitaatit ovat poimintoja hankkeen viestinnän palautekyselystä syksyllä 2026.

Esimerkiksi näistä hankkeen viestintä koostui:
  • Verkkosivut ja usein kysytyt kysymykset
  • Viikoittaiset työmaapäivitykset somessa ja verkossa
  • Uutiskirjeet, asiantuntijahaastattelut ja henkilöjutut
  • Teknisiä ratkaisuja avaavat sisällöt
  • Videot, valokuvat ja infograafit
  • Mediaviestintä ja avoimesti saatavilla ollut kuva-aineisto
  • Kuukausittainen hankesivu Hailuodon kuntatiedotteessa
  • Lapsille suunnattu puuhakirja
  • Aktiivinen keskustelu ja yleisön kysymyksiin vastaaminen eri kanavissa