Suomalaisittain hissi kuulostaa puheenpitopaikkana ahdistavalta. Olemmehan hississä tottuneet vaikenemaan ja tuijottelemaan varpaankärkiä. Omituinen höpöttäjä erottuu ja jää mieleen, mutta hyvä hissipuhe myy ajatuksesi muuallakin kuin kerrosten välillä.
Kun vuosia sitten päätimme perustaa viestintätoimiston, käyntikorteissamme luki “Viestintä on myymistä. Ostatko ajatuksen?” Kysymys herätti asiakkaan pohtimaan viestinnän merkitystä ja toimi hyvin hissipuheen johdantona.
Hissipuheella voit myydä firmaasi sijoittajalle, osaamistasi pomoille tai asiantuntemusta asiakkaille. Kaikissa tapauksissa kuulija pitää saada kiinnostumaan sinusta ja ajatuksistasi niin paljon, että hän haluaa kuulla lisää, eli ostaa ajatuksesi.
Kaikki osaavat sanoa nimensä ja melkein kaikki, mitä he työkseen tekevät. Harvempi kykenee kertomaan, miksi heidän työnsä on merkityksellistä. Oman hissipuheen valmistelu kannattaa aloittaa pohtimalla, miksi jonkun kannattaisi kiinnostua sinusta ja ajatuksistasi. Mitä hyötyä voit kuulijalle tarjota?
”Terve! Olen Jouko Marttila, yksi viestintätoimisto Kaiun perustajaosakkaista.
Mitä luulet, miksi viestintä usein epäonnistuu?
No, älä sitä murehdi. Me autamme asiakkaitamme onnistumaan. Teemme heistä kiinnostavia, oli kyse medianäkyvyydestä tai muusta vaikuttavuudesta. Kaivamme esiin näkökulmia, jotka puhuttelevat asiakkaalle tärkeitä sidosryhmiä. Mittaamme tuloksia ja autamme asiakkaitamme menestymään.
Valmennamme johtajia, esimiehiä ja asiantuntijoita onnistumaan heidän omassa viestinnässään. Autamme heitä kriisitilanteissa ja niiden ennalta ehkäisemisessä. Monet ovat opeillamme välttyneet ikäviltä otsikoilta.
Meillä on Kaiussa 50 viestinnän huippuosaajaa. Meihin luotetaan niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi Business Finland, Verohallinto, eri ministeriöt, Neste, UPM, BMW ja McDonalds.”
Käytän mielelläni kysymyksiä vuorovaikutuksen synnyttämiseen. Jos kysyt jotain, varaudu vastakysymyksiin ja mieti vastauksesi valmiiksi. Jos yrityksesi myy käsinkosketeltavaa tuotetta, joka kulkee helposti mukana, käytä sitä.
Pidä hissipuhe selkeänä ja käytännönläheisenä niin, että se auttaa kuulijaa oivaltamaan, miksi hänen kannattaa kuunnella juuri sinua – ja jatkaa keskustelua vielä hissipuheen jälkeenkin.
Kirjoittaja Jouko Marttila on Suomen kokeneimpia ja monitaitoisimpia viestinnän ammattilaisia. Hän oli BBC:n, Ylen uutisten ja A-studion jälkeen perustamassa Arvopaperi-lehteä sekä myöhemmin käynnistämässä Forbes Suomea. Siinä välissä Jouko toimi pörssi- ja pankkivalvonnan viranomaisena Helsingissä ja Lontoossa sekä vastasi Suomen Pankin viestinnästä. Vuodesta 2009 lähtien Jouko on valmentanut eri organisaatioiden esimiehiä ja asiantuntijoita haastaviin media- ja vuorovaikutustilanteisiin sekä toiminut johdon strategisena neuvonantajana. Jouko väitteli 2016 työn ohessa valtiotieteen tohtoriksi. Hän on mustan vyön judoka, joka harrastaa hiihtoa, triathlonia ja maratonjuoksua. Joukon blogi löytyy osoitteesta taloudentulkki.com.