Maailma on täynnä ennakoimattomuutta, uteliaisuutta kutkuttavia haasteita ja pirullisia ongelmia. Kun selkeitä ratkaisuja ei ole näköpiirissä, me ihmiset kytkeydymme verkostoiksi ja käärimme hihat.
Haastateltavamme Timo Järvensivu tutkii ja kouluttaa verkostotyötä ja kiteyttää verkostojen olevan olemukseltaan epämääräisiä ja jatkuvasti uudistuvia.
”Jos hommat alkavat tuntua liian selviltä, verkostosta on todennäköisesti muotoutunut hierarkia. Ja tämä on täysin OK. Tarvitsemme myös hyviä hierarkioita.”
Verkostojen epämääräisyys vaatii epävarmuuden sietokykyä, ja yhteisen ymmärryksen hakeminen voi tuntua hitaalta. Tehokkaan työn vaiheeseen tekisi mieli kiirehtiä.
”Verkostot tarvitsevat alkuvaiheessa aikaa. Me kohkaamme ja ohitamme paljon tärkeää. Ensiksi pitäisi jarrutella ja hidastaa.”
Tässä tärkeässä alkuvaiheessa rakennetaan perustaa luottamukselle, joka on verkoston koossa pitävä voima. Järvensivu liittää luottamuksen rinnalle tuntemisen ja sitoutumisen. Tämä kolmikko on edellytys onnistuneelle verkostotyölle.
Jonkinasteinen tutustuminen on edellytys kaikelle pitkäjänteiselle yhteistyölle. Opimme toistemme nimet, taustaorganisaatiot ja muistamme kasvot. Tiedämme toisistamme ehkä jotain yhteisten tuttujen kautta tai seuraamme toisiamme sosiaalisessa mediassa.
Koska verkosto saa elinvoimansa jäsentensä osaamisesta ja kyvyistä, on tutustumisen syvennyttävä tuntemiseen. Kun tunnemme toistemme osaamisen ja tarpeet, hahmotamme paremmin, mihin yhdessä verkostona pystymme. Verkostoissa avoimuus on hunajaa ja tiedon panttaaminen myrkkyä.
Luotettava ihminen toimii johdonmukaisesti ja ennustettavasti. Jos on ensitapaamisella seurallinen hössöttäjä, seuraavalla kerralla vetäytyvä tosikko ja kolmannella taas jotain muuta, epäilykset heräävät. Luottamus edellyttää rehellisyyttä ja sitä, että voimme näyttää haavoittuvuutemme. Meidän ei tarvitse esittää olevamme kaikkivoipia.
Luottamusta rakentaa myös asennoituminen toisiin hyväntahtoisesti: usko siihen, että ihmiset viime kädessä haluavat toisilleen hyvää. Jos taas syntyy tarve kytätä toisen tekemisiä, luottamuksessa on todennäköisesti jotain pielessä. Tämän jälkeen on mietinnän paikka. Mitä voisin tehdä, jotta ei olisi tarvetta tarkistella? Olisiko nyt aika istua alas ja varmistaa yhteinen ymmärrys suunnasta ja toimintatavoista?
Todennäköisesti luottamus ottaa kolhuja matkalla. Luottamusta koetteleviin hankaluuksiin kannattaakin varautua jo ennakkoon ja sopia verkoston kanssa tavoista, joilla vaikeita asioita käsitellään. Hankaluuksia kohdatessa on hyvä istua alas ja pyrkiä dialogiin.
Verkostotyö edellyttää sisäistä motivaatiota ja riittävää vapautta toimia verkostossa. Lisäksi meillä tarvitsee olla resursseja ja osaamista toimia verkostossa, kuten riittävästi aikaa vuorovaikutukselle ja kykyä hoitaa lupaamamme hommat kunnialla. Tähän taas liittyy läheisesti tukirakenteet, jotka voivat mahdollistaa – tai estää – verkostotyön. Tuki voi olla vaikkapa ulkopuolista rahoitusta tai pomo, joka antaa luvan lohkaista työajasta verkostoille aikaa.
Miten näitä onnistumisen edellytyksiä voisi sitten toteuttaa omassa verkostotyön arjessa? Järvensivu vinkkaa, että kannattaa ottaa tosissaan totuus ”luottamus kasvattaa luottamusta”. Jonkun täytyy aloittaa luottamuksen positiivinen kierre. Entä jos se olisit sinä, joka ensimmäisenä päättää luottaa toiseen ihmiseen ja verkoston voimaan?