Kuinka tavoittaa nuoret kohderyhmät? Viisi neuvoa yrityksille

Yhä useampi työnantaja kamppailee osaavan työvoiman saatavuuden kanssa. Samalla moni yritys ja organisaatio pohtii, miten tavoittaa ja puhutella nuorta sukupolvea sopivalla tavalla. Viestinnän ja vuorovaikutuksen valmentajamme Rosanna Lyytinen antaa viisi neuvoa, joiden avulla kohdata uteliaat, tiedostavat ja digitaalisessa maailmassa kasvaneet Z-sukupolven edustajat viestinnän keinoin.

Kirjoittanut Rosanna Lyytinen 28.03.2023

Somealustojen, työelämän murroksen, vastuullisuusteemojen ja -kriisien cocktailissa kasvanut sukupolvi on siirtymässä parhaillaan työelämään. Tämä tiedostava, tiedonnälkäinen ja tunnetaidoissa harjaantunut sukupolvi janoaa (työ)elämältä merkityksellisyyttä ja jatkuvaa kehittymistä. Siinä missä aiemmin saatettiin tyytyä nykytilanteeseen, nuori Z-sukupolvi ei pelkää nostaa kättä pystyyn oman elämän tai laajempien epäkohtien edessä. Ihanat zetalaiset – muovaamme maailmasta monin tavoin parempaa paikkaa elää! 

Miten sitten herättää vau-efektejä nuoressa sukupolvessa? Seuraavat viisi neuvoa voivat auttaa organisaatiotasi nuorten kohderyhmien tavoittamisessa ja heidän odotuksiinsa vastaamisessa.

1. Johda vuorovaikutuksessa: tue, luota, kuuntele, sparraa ja kannusta.

Vanhakantaisten ylhäältä alas suuntaavien johtamismallien on nähty jo suurilta osin murtuvan, mutta Z-sukupolvi odottaa johtamiselta yhä vuorovaikutteisempaa ja valmentavampaa otetta. Kuuntelevat, keskustelevat, supportiiviset ja kasvuun rohkaisevat johtajat saavat parhaimmillaan sytytettyä nuorissa työntekijöissä innostusta, luottamusta ja turvallisuuden tunteita. Millainen johtaja sinä olet? 

2. Hitsaa tiimit ja työyhteisöt vuorovaikutuksella yhteen.

Jos haluat karkottaa nuoret työntekijät näköpiiristä, rakenna työyhteisön työilmapiiriä pelkillä perjantaipizzoilla ja viikkopalavereilla. Z-sukupolven edustajat ovat käyneet läpi koulutusjärjestelmän, jossa on painotettu viestinnän ja vuorovaikutuksen merkitystä. Työyhteisön yhteisöllisyys ja avoimuus ovat eräitä keskeisimpiä tekijöitä, joihin nuori sukupolvi kiinnittää huomiota työnantajassa.

3. Kuuntele ja tutki, mikä nuoria kiinnostaa ja puhututtaa.

Liian moni yritys ja organisaatio olettaa, mikä nuoria sukupolvia kiinnostaa tai puhututtaa. Paras tapa selvittää nuorten ajatuksia on kysyä heiltä itseltään. Arjessa tapahtuvan aktiivisen kuuntelun ohella tutkimukset ovat tehokas keino saada selville, mistä asioista kannattaisi viestiä Z-sukupolvelle ja millä sävyllä.

4. Siirry rohkeasti nuorten kanaville ja formaatteihin.

Tämä kohta voi olla itsestäänselvyys: nuoret aikuiset ovat siirtyneet uusien somekanavien ja formaattien äärelle, kuten TikTokiin ja podcasteihin. Itsestäänselvää ei kuitenkaan ole se, miten organisaatiot ja yritykset ovat lähteneet kokeilemaan uusia somekanavia ja tapoja viestiä. Muutos on ollut joissakin organisaatioissa tuskallisen hidasta! Nuoret on mahdollista tavoittaa tehokkaimmin kanavilla, joissa he aidosti ovat. 

5. Tee, elä ja viesti muutos todeksi. Uskalla myöntää mokat. 

Nuorelle sukupolvelle on nykyään yhä tärkeämpää, millainen maine organisaatiolla on ja millaisia arvoja organisaatio elää todeksi arjessaan. Z-sukupolvi odottaa, että organisaatioissa otetaan huomioon läpileikkaavasti sekä sosiaalinen, ekologinen että taloudellinen vastuu. Myös se, miten organisaatio reagoi nuorten antamaan palautteeseen on tärkeää: uskalletaanko aidosti ottaa vastaan palautetta, tunnustaa kehittymisen kohteet ja muuttaa kurssia? 

 

Näyttää siltä, että yritysten ja organisaatioiden on syytä panostaa ennen kaikkea viestinnän ja vuorovaikutuksen ydinasioihin eli aktiiviseen kuunteluun, keskusteluun ja haluun kehittyä, jos haluaa näyttää houkuttelevalta nuorten aikuisten silmissä. Vaikka Z-sukupolvi syttyykin somessa nopeatempoisuudesta, on myös tarve aidoille kohtaamisille, dialogille kasvanut. Kohtaamiset eivät synny kuitenkaan tyhjiössä, vaan niitä täytyy rohkeasti rakentaa.  

Lue lisää aiheesta

10.05.2023

Tekoäly tulee ja sekoittaa pakkaa – mikä on inhimillisen viestintäosaamisen rooli?

Mikä on viestinnän tila suurissa ja keskisuurissa yrityksissä Suomessa pandemian jälkeen? Yrityspäättäjien ...

Lue lisää

24.05.2022

Vain kiinnostava viesti vaikuttaa – 13 keinoa erottautua viestinnän valtameressä

Yritykset ja organisaatiot tarvitsevat vaikuttavaa viestintää kipeämmin kuin koskaan. Kuten hallituksemme puheenjohtaja ...

Lue lisää