Tehostettu ja kohdennettu viestintä tuo työntekijöitä urapolulle
HUS Diagnostiikkakeskus tarvitsi tavan tukea osaajiensa urakehitystä monimuotoisessa organisaatiossaan. Kaiun kanssa uuteen kukoistukseen saadun Urapolkumallin avulla jo yli sata työntekijää on lähtenyt kehittämään osaamistaan.
Diagnostiikkakeskuksessa työskentelee noin 3 400 laboratorio- ja kuvantamisalan asiantuntijaa yli 150 toimipisteessä. Diagnostiikkakeskus on avainasemassa oikean diagnoosin löytämisessä potilaille.
Muun lääketieteen tavoin laboratorio- ja kuvantamistutkimukset kehittyvät vinhaa vauhtia, Diagnostiikkakeskuksen työntekijöiden on pidettävä omaa osaamistaan yllä, ja työnantajan on varmistettava, että sen työntekijöillä on aina ajantasainen osaaminen.
Haasteena moniammatillinen ja suuri työyhteisö
Diagnostiikkakeskuksessa on käytössä Urapolkumalli niille, jotka haluavat siirtyä tehtävästä toiseen tai kehittää ammattitaitoaan esihenkilön tuella tavoitteellisesti.
– Ohjelman pilotissa oli hyviä elementtejä, ja meistä näin suuressa organisaatiossa tällainen Urapolkumalli on tärkeä. Tunnistimme kuitenkin, että jotain piti tehdä toisin, kertoo Diagnostiikkakeskuksen viestinnän kehittämispäällikkö Inka Koskenvuo.
Urapolkumalli oli Diagnostiikkakeskuksen strateginen hanke, jonka tavoitteena oli saada vähintään 100 työntekijää urapolulle. Sen saavuttamiseksi Diagnostiikkakeskus tarvitsi tukea mallin konseptointiin eri kohderyhmille sekä apua sisäisessä viestinnässä.
Haasteensa viestintään tuo Diagnostiikkakeskuksen organisaation laajuus. Noin 3 400 työntekijää työskentelee 150 laboratorio- ja kuvantamispisteessä eri puolilla HUSin aluetta sekä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa.
Lisäksi työtä tehdään usein kolmessa vuorossa, eikä kaikilla suinkaan ole jatkuvasti pääsyä tietokoneelle.
– Meillä on hyvin erilaisia ammattiryhmiä ja työympäristöjä. Oli tärkeää löytää tapoja, joilla Urapolkumalli saadaan toimimaan koko organisaatiossa ja vietyä viestiä siitä mahdollisimman monelle.
Konseptista käytännön työkaluihin
Vuonna 2024 Diagnostiikkakeskus aloitti yhteistyön Kaiun kanssa Urapolkumallin kehittämiseksi ja viestinnän edistämiseksi.
– Tarvitsimme kumppanin, joka pystyy yhdistämään viestinnän ja koulutukset samaan kokonaisuuteen. Kaiku löytyi puitetoimittajistamme ratkaisuksi tarpeeseemme, Koskenvuo sanoo.
Yhteistyössä mallille rakennettiin selkeä rakenne ja viestit. Käytännön työkaluiksi luotiin muun muassa Urapolkumallin käsikirja, intranet-sivusto sekä koulutuksia ja webinaareja urapolulle hakeville ja esihenkilöille.
Keskeinen osa kehitystyötä olivat työpajat, joissa eri ammattiryhmien edustajat pääsivät osallistumaan urapolkujen mallintamiseen ja luomaan esimerkkejä erilaisista urapoluista.
– Oli tärkeää, että mukana oli ihmisiä, jotka myös käytännössä tekevät näitä töitä. He tuntevat parhaiten, millaisia urapolkuja työssä voi olla.
Kiinnostus uran kehittämiseen kasvussa
Urapolulle on jo lähtenyt yli sata työntekijää, eli tavoite on saavutettu. Kiinnostusta on laajemminkin. Henkilöstökyselyssä Urapolkumallista oli kuullut 57 prosenttia vastaajista.
Koskenvuon mukaan mallin yksi tärkeä tavoite on tehdä osaamisen kehittämisestä näkyvämpää ja kannustaa työntekijöitä kehittämään omaa osaamistaan.
– Olemme saaneet paljon myönteistä palautetta. Moni on pitänyt hienona mahdollisuutena sitä, että omaa osaamista voi kehittää suunnitelmallisesti ja pohtia seuraavia askelia uralla.
Hankkeen onnistumiselle tärkeää oli se, että Diagnostiikkakeskus ja Kaiku tekivät yhteistyötä pitkäjänteisesti ja ottivat organisaation arjen huomioon sekä osallistivat eri ammattiryhmiä.
– Kaikulaiset ovat olleet helposti lähestyttäviä ja aidosti kiinnostuneita ymmärtämään meidän toimintaamme. He kuuntelivat tarkasti ja auttoivat löytämään ratkaisuja myös silloin, kun eteneminen oli välillä hitaampaa.
Koskenvuo pitää Urapolkumallia tärkeänä myös Diagnostiikkakeskuksen tulevaisuudelle. Lähivuosina suuri määrä asiantuntijoita jää eläkkeelle.
– Tulevaisuudessa meilläkin on varmasti enemmän ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä. Siksi meidän on mietittävä Urapolkumallia ja sen toimivuutta, kun henkilöillä on erilainen kulttuuritausta ja kieliympäristö.
Urapolkumallin viestinnän keinoja Diagnostiikkakeskuksen ja Kaiun yhteistyössä:
-
Selkeät perusmateriaalit: Urapolkumallin käsikirja, ohjeet, urapolkuesimerkit, esittelyvideot, esittelytilaisuudet
-
Inspiroivat esimerkit: eri ammattilaisten uratarinat, työntekijälähettiläiden valmentaminen
-
Tukea urapolkua kulkeville ja heidän esihenkilöilleen: valmennukset, webinaarit, Moodle-verkkokurssit
Viestintä- tai valmennustarpeita? Ota meihin yhteyttä!
